tiistai 23. lokakuuta 2012

uusi blogi !

Nonniin, elikkä päätin piiiitkän tauon jälkeen alkaa kirjottamaan taas heppablogia lifestyle blogini ohella. :) Aiemmin oli jo halu päästä kirjoittamaan heppailusta, mutta kun kävin kesän vain kerran viikossa ratsastamassa, niin ajatus tuntui tyhmältä. Nyt uuden vuokraponin myötä innostuin taas tästä aiheesta !
16.10.2012 kävin kokeilemassa uutta vuokraponia. Haettiin aluksi ponit tarhasta ja pääsin tekemään lähempää tuttavuutta pilkulliseen Halloween "Weeny" nimiseen ratsuponi ruunaan ! Harjailin Weenyn kunnolla, ja laitoin kuntoon. Mentiin siitä sitten kentälle ja aloiteltiin alkukäynneillä. Mentiin suht kauan pitkin ohjin, jonka jälkeen tehtiin myös paljon muuta työskentelyä käynnissä. Sitten alettiin ravailemaan. Poni tuntui kivalta alla ! Tehtiin ravissa hommia, jonka jälkeen käveltiin taas vähän. Otettiin siinä sitten laukkaa pääty-ympyrällä. Weeny tuntui aivan erilaiselta laukassa. Ihan ok se meni, mutta olisi voinut mennä paremminkin ! (Tokalla kerralla oli jo paljon parempi!) Molempiin suuntiin laukkailtiin ja lopuksi vielä kevyttä ravia pidemmin ohjin. Koeratsastuksesta jäi hyvä fiilis ja sovittiin siinä Weenyn omistajan kanssa että alan käymään 2-3 kertaa viikossa vuokrailemassa. Innolla odotan, mitä yhteinen aika Weenyn kanssa tuo tullessaan. :)
Lisätietoa musta ja ponista löytyy oikeasta laidasta "Lisätietoa" osuudesta !

19 kommenttia:

inamoi kirjoitti...

Ai sä otit Weenyn! Kiv, liityin lukijaks koska haluun seurata teijän menoo sit heti alusta asti :)

Gea kirjoitti...

inamoi, joo näin kävi :) kiitokset !

Cami kirjoitti...

oon ihastellu tätä ponia monesti :D alan seuraamaan kyllä tätä ! :)

Katruska kirjoitti...

Hirveen kivalta luulosti tuo poni! ;) Alan varmaa lukijaks :D

Lara Banaani kirjoitti...

Rupesin lukijaks! Aivan ihana tuo Weeny!

Gea kirjoitti...

joo weeny on ihana :) kiitos sulle !

Gea kirjoitti...

jep, weeny on kiva :D

Gea kirjoitti...

kiitti sulle ! ja niinhän se on :)

Iida kirjoitti...

Aivan ihana tuo poni :) Blogi kuulosti kivalta vaikka ei tässä olekkaan vasta kuin yksi tekti mutat liityin lukijaks koska haluan seurata teidän touhujanne :) Mullakin on blogi vuokraponilleni --> http://iida-melle.blogspot.fi/ Huom! ulkoasu on menossa rempapan koska avasin blogin miltein vhän aikaa sitten :)

Gea kirjoitti...

iida, jeps, poni on ihana:) kiitos paljon, ja käyn kans tsekkaamassa sun blogin !

Kaisa-Maria Jussila kirjoitti...

oo siistiä, oot alkanut Weenyä vuokraamaan. Poni on kyllä hieno! Liityin lukijaksi :)

Gea kirjoitti...

jep, hieno poni, ja kiitos sulle :)

Siiri kirjoitti...

Asun ton tallin lähel mist löysit ilmotuksen??
:=)

Gea kirjoitti...

Siiri, kaveri kerto että oli nähny näistä poneista ilmotuksen ht.netissä, ja seuraavana päivänä se oltiinkin jo poistettu .. kaverilla oli ennen tällä tallilla poni, joten tiiettiin missä talli sijaitsee ja päätettiin lähtee iha extempore pyörällä kattomaan, jos ponien omistaja sattumalta olis paikalla. siellä se omistaja sit olikin ja saatiin hyvin sovittua koeratsastus seuraavalle viikolle ja siitä se sitten lähti :)

Siiri kirjoitti...

ok

Siiri kirjoitti...

ok

Siiri kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

kauankoha kestää ennenku tulee riitaa omistajan kanssa :D ei sillä että sinä et osais käyttäytyä mut..:)

Gea kirjoitti...

ano, selvennä toki mullekkin mitä meinaat:)